Ommel ry

Yhteisöllistä ompelun iloa

Kurssi

Lasten uudet lempikaavat

la klo 10:00–14:00

Juki saumuriluokka, 1. kerros

Lasten uudet lempikaavat

Kaikki tapahtumat Osta lippu

Kaipaatko uusia ideoita lasten perusvaatteiden kaavoihin? Tällä kurssilla opetellaan lastenvaatteiden kuosittelun alkeita helppojen esimerkkien avulla: opetellaan muokkaamaan vaatteiden väljyyksiä sekä piirretään erilaisia hihoja, helmoja ja lahkeita. Kurssilla tutustutaan myös yksityiskohtien, kuten frillojen, laskosten ja leikkausten kuositteluun.

Kurssin alussa on teoriaosuus kuosittelun alkeista, jonka jälkeen ideoidaan ja muokataan kaavoja opettajan ohjauksessa. Kurssilla on käytössä kuosittelun pohjaksi Kullannuttu-kirjan lasten peruskaavoja (koot 44–146), mutta voit ottaa mukaasi myös omia luottokaavojasi. Kurssilla valmistetaan uusia kaavoja, vaatteet ommellaan itsenäisesti kurssin jälkeen. Voit kuitenkin halutessasi tehdä myös ompelukokeiluita, joten ota mukaan myös sopivaa kangasta. Kurssilla opetettavia kuosittelun perusperiaatteita voi soveltaa myös aikuisten vaatteisiin.

Tarvitset mukaan lyijykynän, kumin, viivoittimen, mittanauhan, paperisakset ja teippiä (kurssilla käytössä luonnospaperia ja kaavapaperia). Kurssimateriaali jaetaan osallistujille paperiversiona.

Kurssin hinta: 59 €

Opettaja

Janita Perttula

Janita Perttula

Janita Perttula on Kullannuttu-lastenvaatekirjan kirjoittaja, käsityönopettaja, käsityölehden tuottaja ja yrittäjä.

Kaikki tapahtumat Osta lippu