Ommel ry

Yhteisöllistä ompelun iloa

Näytteilleasettaja

Onnistuva

Meiltä saat

kaavoja
Onnistuva

Onni on istuva vaate. Ompelukaavoja myyvä Onnistuva on perustettu 2022, jolloin jo Intoisalta tutut ompelukaavat saivat ikioman verkkokauppansa.

Kaavoja suunnittelen ja toteutan alusta loppuun minä, Tiina. Toimin yli kymmenen vuoden ajan suomalaisen vaateketjun tuotannossa, mutta haave tehdä ompelukaavoja ja innostaa muita oman intohimoni pariin pyöri mielessä.

Onnistuvan nimessä yhdistyy kaksi minulle tärkeää asiaa: Onnistuvan kaavoilla tekemäsi vaate on istuva ja niillä onnistut helposti. Siksi Onnistuva on syntynyt.

Kaavapaketeissa saat tarkkojen ohjeiden lisäksi myös ompeluohjevideoita sekä extrana muutamia kaavanmuokkausohjeita. Ompeluohjeissa on tekstin ja kuvien lisäksi myös pieniä lisävinkkejä sekä vaihtoehtoja ompeluun, sillä haluan että saat onnistumisen tunteen, olit sitten aloittelija tai kokeneempi ompelija.

Tule myös kuuntelemaan Onnistuvan luento perjantaina tai sunnuntaina!

Kaikki Näytteilleasettajat