Ommel ry

Yhteisöllistä ompelun iloa

Näytteilleasettaja

Mereen

Mereen on vuonna 2020 perustettu pieni kontiolahtelainen tekstiiliyritys, jonka juuret ulottuvat aina vuoteen 2012 saakka. Yrityksen toimitilat sijaitsevat vanhassa maustetehtaassa Kontiolahdella, josta löytyy myös Mereenin varastomyymälä.

Mereenin osastolta löydät ihania joustavia kuviollisia vaatetuskankaita sekä lempeitä yksivärisiä puuvilla-bambuharsoja. Mukaan napataan myös kauniisti laskeutuvat kudotut bambuviskoosit ja monta muuta huikeaa kangasta. Kuviolliset kankaat ovat kaikki kotimaista suunnittelua. Tuotannossa, ja muussakin toiminnassa, ekologiset ja eettiset valinnat ovat lähellä Mereenin sydäntä.

Osastollamme yhdistyvät kankaat ja kaavat, sillä Mereen on PuuhakasPajan ompelukaavojen valtuutettu jälleenmyyjä. Mukaan pakataan lähes 100 erilaista ompelukaavaa.

Mereenillä odotetaan Ommel -festareita suurella innolla ja jännityksellä. Tunneskaala on melkoinen, kun on itse järjestäjäpuolella ja osallistuvana yrityksenä mukana. Mereenin Meri-Ellen olkin yksi Ommel ry:n perustajajäsenistä ja mukana Ommel ry:n hallituksessa tälläkin hetkellä.

Hymyillään kun nähdään.

Kaikki Näytteilleasettajat