Uudenlainen käsityötapahtuma, ompeluun keskittyvä Ommel 2018 järjestetään ensimmäistä kertaa Espoon Suurpellossa 8.-10.6.2018. Kolmepäiväisessä ompelufestivaalissa yhdistyvät kangas- ja ompelutarvikemarkkinat, viikonlopun mittaiset ompelulanit sekä ompeluun liittyvä koulutus. Tapahtuman teemana on kotimainen kangasdesign, ja festivaali tarjoaa monipuolisen näkymän tämänhetkiseen suomalaiseen kangassuunnitteluun. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Ompeluharrastuksen suosio on lähtenyt uuteen nousuun muutaman viime vuoden aikana. Facebookin suurimmassa suomalaisessa ompeluun liittyvässä Ompeluelämää-ryhmässä on yli 33 000 jäsentä. Tämän rinnalla on joukko pienempiä, muutamien tuhansien jäsenten ryhmiä, joissa käydään sitäkin aktiivisempaa keskustelua.
– Ompeluharrastukseen liittyy paljon yhteisöllisyyttä, omien tuotosten jakamista ja ompeluvinkkien pyytämistä. Instagramista ja Facebookin ryhmistä saa halutessaan nopeasti neuvoja sekä tietysti loputtoman määrän ideoita omiin ompeluprojekteihin. Tältä aktiiviselta harrastajaryhmältä on kuitenkin puuttunut oma tapahtuma, joten päätimme perustaa sellaisen, kertoo tapahtuman takana olevan Ommel ry:n puheenjohtaja Jenni Salminen.
Kangas- ja ompelutarvikeostosten lisäksi tapahtumakävijä voi kehittää omaa ompeluosaamistaan kurssien, luentojen ja työpajojen avulla. Tarjolla on ohjausta eritasoisille ompelijoille esimerkiksi alusvaatteiden, laukkujen tai keppihevosten valmistuksen parissa. Kurssien ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä, kun taas luennoille ja työpajoihin voi poiketa tapahtumassa aina kun niistä löytyy vapaata tilaa. Ompelulaneille voi tulla ompelemaan oman koneen kanssa päiväksi tai koko viikonlopuksi. Kauempaa tuleville tarjolla on myös koulumajoitusta.
– Toivomme, että onnistumme harrastajien lisäksi tavoittamaan niitä, joita ompelu kiinnostaa, mutta jotka kaipaavat vielä apua alkuun pääsemisessä. Käsityömessuilla kuulemme jatkuvasti kankaidemme äärellä ”Kunpa osaisinkin ommella!”. Tämä festivaali on hyvä tilaisuus aloittaa, Salminen vinkkaa iloiten.
Kotimaisuus kiinnostaa ompeluharrastajia
Ompeluharrastajien määrä ja uudet kotimaiset kangasyritykset ovat lisääntyneet samaa tahtia. Vuoden 2010 jälkeen Suomeen on perustettu yli 30 yritystä, jotka teettävät kankaita suomalaisten suunnittelijoiden kuoseista.
Suomessa on pitkät perinteet kankaiden suunnittelussa Marimekon ja Finlaysonin jalanjäljissä, mutta digipainotekniikan myötä myös uudet yritykset voivat teettää omia kuosejaan, kun kankaita on mahdollista tilata pienempiä eriä. Suurin osa yrityksistä myy kankaitaan myös ulkomaille heti ensimmäisestä vuodesta alkaen.
– Kovinkaan moni ompelupiirien ulkopuolella ei edes tiedä, että Suomeen on syntynyt tällainen pienten kangasyritysten joukko. Voisi ehkä puhua jopa kangas-startupeista. Haluamme tapahtumalla myös nostaa koko alan esiin ja esitellä suomalaista osaamista.
Tapahtuman järjestäjä on Ommel ry. Yhdistyksen tarkoitus on edistää ompeluharrastusta Suomessa, tarjota ompeluun liittyvää opastusta ja tukea ompeluharrastukseen liittyvää yhteisöllisyyttä sekä lisätä suomalaisen tekstiilisuunnittelun näkyvyyttä Suomessa ja kansainvälisesti.
AUKIOLOAJAT pe 8.6. klo 12-19 | la 9.6. klo 10-18 | su 10.6. klo 10-16
TAPAHTUMAPAIKKA Opinmäki, Lillhemtintie 1, Suurpelto, Espoo
Lisätietoja

Jenni Salminen
Ommel ry:n puheenjohtaja, yrittäjä
045 697 4480
jenni@ommel.fi